Syksyllä sormusasioita miettiessäni ja nettiä kahlatessa sain jo kohtalaisesti karsittua tarjontaa. Itselläni ainut tällä hetkellä käytössä oleva keltakultainen koru on rippiristi. Sormuksenkin haluan mielummin olevan vaalea. Vaikka naintiaikeet on aikaa sitten sovittu, ei varsinaisia kihloja ole koskaan ostettu. Niinpä yksinäisen renkaan sijaan olen tykästynyt kaksiriviseen sormusmalliin ja erityisesti sellaiseen, jossa toinen rivi on kivetön ja toisessa sitten vihkisormukselle ominaista kimmellystä. Haluan, että sormus on pinnaltaan kohtalaisen sileä, ei siis mitään tynnyri-istutuksia kiville - eli sellainen, jota pystyy lapsiperheen arjessakin käyttämään ilman hillitöntä varomista. Malliltaan tasainen on miellyttävämpi kuin kupera. Ja leveyttä haluaisin yskinäistä kihlasormusta enemmän. Uniikit sormukset ovat hienoja, mutta ei itseäni varsinaisesti sekään haittaa, vaikka vastaavia kävelisi vastaan katukuvassa. Pääasia on, että koen oloni kotoisaksi oman rinkulaiseni kanssa.
 |
Tällainen on hyvin lähellä alkuperäistä ajatusta.
Kuva Kultajousi. |
Aiemmin ajattelin, että materiaalina selkeä valinta itselleni on (palladium)valkokulta. Messujen jälkeen toiseksi vahvaksi ehdokkaaksi nousi titaani. Oli meinaa hiukkasen hienoja ja yksilöllisiä yksilöitä messuilla näytillä! Kestävä, allergisoimaton ja ympäristöystävälliseksikin kehuttu materiaali. Sulho tuskin valitsee omakseen valkokultaista sormusta, mutta titaanilla saattaisimme saada jopa jollain tavalla mätsäävät sormukset, plussaa sekin.
Messuilla olisi ollut hyviä messutarjouksia, mutta vielä ei päästy lopulliseen päätökseen. Toisekseen haluaisimme käyttää ainakin sulhon sormuksessa materiaalina, edes jollain tavalla, hänen perintönä saamiaan isovanhempiensa keltakultaisia kihla- ja vihkisormuksia. Kultasepän puheille pitäisi siis ryhtyä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti