Suurin saavutus on ehdottomasti puvun kiikuttaminen ompelijalle. Seuraavaksi ompelija lähtee etsimään puvun jatkamiseen sopivaa pitsiä ja tekee mekkoon muokkaukset (sydänpääntie, helman lyhennys ja kevyt kavennus + laahusnappi). Nyt minulla on sitten seuraavaan sovitukseen asti aikaa miettiä, minkälaisen yläosan haluan. Se on tiedossa, että mekkoon rakennetaan herkempi, pitsinen yläosa, jossa joustavan tyllikankaan (miksi lie oikeasti kutsutaan :D) päälle harsitaan sopivan epäsymmetrisesti asetellen mekkoon sopivaa pitsiä. Etuosasta tulee venepääntien mallinen ja pieniä holkkihihoja kokeillaan. Selkämys on vielä mietinnässä, mekon oma selkä loppuu kohtalaisen korkealle ja sitä ei lähdetä madaltamaan. Mutta mitä, oi mitä, osaan nyt haluta jatkoksi?
Tämän lisäksi konkreettista häiden eteen on tapahtunut tasan ei mitään. No, alkuviikon risteilyltä ostettiin pullo hääautoa ajatellen. Taittinger Nocturne Champagne Sec, mmm, häämessuilla maistettu, hyväksi havaittu! Mutta siinä kaikki. Viikko on mennyt haipakkaan. Alkuviikolla käytiin meidän perheen ja siskojeni kanssa risteilemässä oman mummuni ja pappani järjestämällä ryhmämatkalla. Gracen pallomeri oli edelleen paikallaan. Seuraavana päivänä vahdin hetken sulhon pientä siskontyttöä. Loppuviikosta yksi päivää kului omalla lääkärireissulla ja kaksi sukuloimassa sulhon vanhemmilla. Toisaalta pieni tauko häähommiin oli varmasti ihan paikallaan. Laivalle lähtiessä ihan jopa päätin, että nyt olen hetken ajattelematta - ja samalla sitä tuli huomanneeksi, miten paljon aikaa ja energiaa tällainen suunnittelu lopulta vie ihan perus arjelta. Sulhon siskontyttöä 110%:sti vahtiessa huomasi hyvinkin selvästi sen, miten ihanaa oli todellakin vain laittaa lapsille piknik pihapuun alle ja olla vilkuilematta kattausideoita tai miettimättä kilometrin mittaiseksi venyvää ostoslistaa.. Kaikkein stressaavinta tuntuu olevan se tunne, kun _pitäisi_ tehdä jotain, miettiä jotain, suunnitella ja pohtia - se kaikki takakireys on suoraa näkyvissä lapsille. Tiesin oman perfektionismini, mutta jotenkin ajattelin, että osaan tässä(kin) asiassa pitää narut käsissä vaivatta ja turhia stressaamatta, kaiken muun lisäksi. Täysin pölhöä. Nyt ensimmäisiä kertoja alkaa tuntua, että kohta saisi jo riittää. Haluan takaisin yöuneni. Haluan edes sen pienen vapaa-aikani. Haluan eroon kymmenistä to do/to diy/to shop/to search-listoista. Ja ennen kaikkea haluan eroon tästä stressiniskasta. Haluan olla vaimo ja siinä kaikki. Vaikka häiden suunnittelu on mitä parhainta vapaa-ajan puuhaa, voisi tätä aikaa käyttää miettien myös paljon tärkeämpiäkin asioita, kuin esimerkiksi että tuleeko kukat lasin värisiin pulloihin vai kenties valkoiseksi maalattuihin.
 |
| Oikealla mekko nyt (ilman pitsiboleroa), muut vaihtoehtoja vaihtoehtoja vaihtoehtoja..... |
Tämän lisäksi konkreettista häiden eteen on tapahtunut tasan ei mitään. No, alkuviikon risteilyltä ostettiin pullo hääautoa ajatellen. Taittinger Nocturne Champagne Sec, mmm, häämessuilla maistettu, hyväksi havaittu! Mutta siinä kaikki. Viikko on mennyt haipakkaan. Alkuviikolla käytiin meidän perheen ja siskojeni kanssa risteilemässä oman mummuni ja pappani järjestämällä ryhmämatkalla. Gracen pallomeri oli edelleen paikallaan. Seuraavana päivänä vahdin hetken sulhon pientä siskontyttöä. Loppuviikosta yksi päivää kului omalla lääkärireissulla ja kaksi sukuloimassa sulhon vanhemmilla. Toisaalta pieni tauko häähommiin oli varmasti ihan paikallaan. Laivalle lähtiessä ihan jopa päätin, että nyt olen hetken ajattelematta - ja samalla sitä tuli huomanneeksi, miten paljon aikaa ja energiaa tällainen suunnittelu lopulta vie ihan perus arjelta. Sulhon siskontyttöä 110%:sti vahtiessa huomasi hyvinkin selvästi sen, miten ihanaa oli todellakin vain laittaa lapsille piknik pihapuun alle ja olla vilkuilematta kattausideoita tai miettimättä kilometrin mittaiseksi venyvää ostoslistaa.. Kaikkein stressaavinta tuntuu olevan se tunne, kun _pitäisi_ tehdä jotain, miettiä jotain, suunnitella ja pohtia - se kaikki takakireys on suoraa näkyvissä lapsille. Tiesin oman perfektionismini, mutta jotenkin ajattelin, että osaan tässä(kin) asiassa pitää narut käsissä vaivatta ja turhia stressaamatta, kaiken muun lisäksi. Täysin pölhöä. Nyt ensimmäisiä kertoja alkaa tuntua, että kohta saisi jo riittää. Haluan takaisin yöuneni. Haluan edes sen pienen vapaa-aikani. Haluan eroon kymmenistä to do/to diy/to shop/to search-listoista. Ja ennen kaikkea haluan eroon tästä stressiniskasta. Haluan olla vaimo ja siinä kaikki. Vaikka häiden suunnittelu on mitä parhainta vapaa-ajan puuhaa, voisi tätä aikaa käyttää miettien myös paljon tärkeämpiäkin asioita, kuin esimerkiksi että tuleeko kukat lasin värisiin pulloihin vai kenties valkoiseksi maalattuihin.
Noh, kääntöpuolena. Silloin, kun mitään ei tapahdu, saattaa tapahtua paljonkin. Viikon aikana, kun itse olin hiljaa, ehti sulho miettiä omaa osallistumistaan, tai lähinnä sen jonkinasteista puutosta. Sulho ei ole luonteeltaan todellakaan mikään stressaaja, joka näkyy kyllä tässäkin - hänen mielestään aikaa on vielä vaikka kuinka ja ajatus häistä tuntuu vielä kovin kaukaiselta. Fakta kuitenkin on, että eipä tässä enää ole neljääkään kuukautta pääpäivään.. Ja olipa tuo sitten tehnyt erinäisiä ryhtiliikkeitä. Vilkuillut hääautoa. Soitellut bestmanille ja käynyt visiitilläkin ja frisbeegolfin lomassa jutellut juttuja siellä suunnalla selvemmäksi. Yhteistuumin olivat sitten vielä puhelleet, että sulho pyytää vielä toista hyvää ystäväänsä bestmaniksi asioita jouduttamaan. Toivottavasti miehenkin panos alkaa pikkuhiljaa näkyä enemmän ja saan oman (turhan) stressailuni kuriin.
Sulho on koko suunnittelun ajan sitä toitottanut, että kaikesta tulee aivan varmasti just hyvä, kaunista, ainutlaatuista ja just meitä. Sen kun vain muistaisin itsekkin... On se ihana mies.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti