En tiedä, onko se joku niin-vain-kuuluu-kysyä-juttu, mutta tällä hetkellä tuntuu, että monet hääkeskustelut alkavat lausahduksella "jännittääkö?". Olen tähän asti sujuvasti - ja täysin todenmukaisesti vastannut, että en ehdi jännittää. Miksi pitäisi? Tai mikä? Toki juhlapäivä itsessään on tupaten täynnä jännitysmomentteja, kuten sää, syysnuhakausi, lasten jaksaminen ja ties mikä kuun asento.. Jonkinlaisen zen-olotilan näiden osalta olen kuitenkin saavuttanut (tai saavuttamassa?), jutut menee sitten niin kuin menee ja se siitä. Seurustelua on takana 10v, joten sulhonkin osalta uskon jo tietäväni, mihin pääni olen pistämässä. Ehkä - ja todennäköisesti, jonkinlainen jännitys vielä iskee, mutta tällä hetkellä jännitettävät jutut ovat varsin pieniä, luokkaa ovatko tyttöjen kengät oikean kokoiset tai tilatut kahviservetit yhtään niin kivat, kuin kuvissa.
Stressiä kyllä on, sitä ei käy kieltäminen. Unettomia iltoja ja levottomia päiviä, pää täynnä ajatuksia ja koti täynnä pieniä listoja, asioita valmistumassa, asioita odottamassa ja asioita vasta naputtavina ajatuksina takaraivossa. Itselläni stressissä on se kurja puoli, että kykyni tehdä päätöksiä kaikkoaa - ei varsinaisesti ideaalitilanne, kun pitäisi tehdä viimeisiä hienosäätöjä, jututtaa häiden tekijöitä ja ratkaista esimerkiksi musiikkeja ja aikataulutuksia. Onni kuitenkin on tuo toinen osapuoli, joka ei päätöstentekoa juuri jahkaile. Toisekseen tavoiteltu zen-olotila takoo päähäni kliseisiä elämänviisauksia mallia "elämä antaa juuri sitä, missä tarvitset harjoitusta". Että tässäpä sitä sitten harjoitellaan.
Häiden uhkaava lähestyminen on kertakaikkisen kaksijakoinen juttu. Ressaa, aika loppuu kesken ja pikkunippelit on aivan hiomatta. Odotus nousee, vitsit miten mahtavaa saada kaikki itselle tärkeät tyypit saman katon alle, haluan niin sellaisen vaaleanpunaisen höttöhattararakkauskuplan ettei tosikaan! Mutta voi kyllä, olen pikkuhiljaa jo niin valmis myös siihen, että päivä on ohi - muistot jää, mutta kaiken suunnittelun ja ajan käyttämisen jälkeen pääsee taas kääntämään katseensa ihan muihin juttuihin.
Tekemistä on edelleen ihan hurjasti ja aivan varmasti kaiken ajan jokaisessa jäljellä olevassa päivässä saisi niihin käytettyä. Pistää ahistaan, saako kaiken valmiiksi sen vision mukaisesti, minkä on päähänsä istuttanut. Mutta toisaalta myös paljon on tehty ja tärkeimmät (ruokia lukuunottamatta) hankittu. Jos niinkseen käy, niin grilliltä mätöt ja eiköhän tasan ja tarkkaan näilläkin eväillä mahtavat - ja ennen kaikkea ikimuistoiset pippalot pystyisi pistämään pystyyn! Ne on sitten sellaiset, kuin on - ja niin on hyvä.
01102016 <3 ole tervetullut, kohtele meitä hyvin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti